Psykiatriset ongelmat

Psykiatri hoitaa monenlaisia psyykkisiä ongelmia aina unihäiriöistä vakaviin mielenterveysongelmiin. Psykiatrin toiminta poikkea psykologin toiminnasta ensisijaisesti sen osalta, että psykologi käyttää asiakkaan tutkimiseen ja toivottuihin tuloksiin pääsemiseen psykoterapiaa ja/tai tietynlaisia testejä, mutta psykiatrialla on lisäksi oikeus ja pätevyys lääkkeiden määräämiseen. Molemmat asiantuntijat toimivat usein tiiminä ja käyttävät molempien osaamista yhteistyössä parhaalla mahdollisella tavalla. Meidän talossa toimivilla asiantuntijoilla on alansa koulutuksen lisäksi myös perusteelliset tiedot seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Usein olemme tilanteessa, jossa asiakas saa apua jo pelkästä keskustelusta, muutamasta neuvosto tai vahvistuksesta, että kaikki on itse asiassa OK. Psykiatrit ovat viime aikoina joutuneet usein tekemisiin työperäisen stressin ja työuupumuksen oireyhtymän kanssa. Asiakkailla on aikaisempaa enemmän masennusta, syömis- ja paniikkihäiriöitä ja myös seksuaaliongelmien osuus on ollut kasvussa. Myös riippuvuusongelmien merkitys on voimakkaasti kasvanut. Kaikkien näiden häiriöiden taustalla saattaa olla tietynlaisia biokemiallisia häiriöitä ihmisen aivoissa, joihin psykiatrit voivat lääketieteen nykyisen tason ansiosta määrätä tehokkaita lääkkeitä tai psykoterapeuttisia hoitoja.

Yhtäkään kertaluonteista ja lyhytaikaista ongelmaa ei kannattaisi aliarvioida, mutta jos psyykkiset tai seksuaaliset häiriöt pysyvät pitkään, on tärkeää hakea apua vaivaan. Monet meistä kärsivät vielä entisten aikojen vääränlaisista asenteista psykiatrin puheille hakeutumiseen ja antavat ongelmien syventyä, päästävät ne vaikuttamaan ihmissuhteisiin, työ- ja sosiaaliseen elämään. Usein uskotaan, että aika haavat parantaa, mutta jos huomataan, että tämä uskomus ei pidä paikkaansa, saattaa olla jo myöhäistä.

 

Lähetä meille viesti

 

Nimi:Sähköposti:Viesti:

Varaa aika vastaanotolle

Kirjuta meile